Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinakirja

Kaikki tekstit kirjoitetaan tänne. Otsikoida saa vapaasti, mutta ilmaisethan aina jotenkin, jos kyseessä on tietty tehtävä tai tapahtumakirjoitus. Jos sinulla on jotain sanottavaa kirjoittamastasi tekstistä, lisää se tekstin alle //kauttaviivojen avulla.

Huomio, mahdollinen vierailija! Kuten sivuinfossakin on mainittu, tekstien kaikenlainen kopioiminen on täysin kiellettyä ja lain vastaista.

 1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Lukutoukka

14.05.2018 17:41
Se on se otsikko :D

Vastaus:

Selvä ^^

- Varjolintu

Nimi: Lukutoukka

11.05.2018 12:54
//Ihan pakko tarttua haasteeseen myös :D.

Luonto näyttää kauneutensa joka päivä.

Hopeinen iltapäivä. Harvinaisen kauniin näköinen. Vain harvoin ihmiset kiinittävät siihen huomionsa. Monet vain katsovat kännykkäänsä ja miettivät itseäänsä. Ihmiset eivät usein osaa katsoa kauneutta, joka on aivan heidän nenänsä alla. Se on erittäin surullista ja säälittävää. Useat perheet katsovat vain ohjelmia, eivätkä välitä toisistaan. Nykyään perheenjäsenet välttelevät toisiaansa. Ennen kaikki istuivat ruokapöydässä ja juttelivat leppoisasti. Nyt keittiöstä tullaan hakemaan ruokaa ja sen kanssa sitten mennään omaan huoneeseensa. Vain nuorimmat tekevät eri tavalla. He menevät ulos tutkimusretkille ja pelaavat jalkapalloa. Mieleeni jäikin eräs lapsi, joka osasi nähdä muutakin kuin itsensä ja kännykkänsä.

Oli sateinen päivä. Kaikki olivat sisällä, paitsi eräs. Pieni, märkä lapsi oli ulkona potkimassa keltaista palloa. Menin hänen luokseensa kysymään, miksi hän oli yksin. Lapsi selitti haluavansa olla yksin näkemässä luonnonkauneutta. Minua tieto hämmästytti. Kysyin mitä kauneutta. Lapsi tuhahti ja sanoi sateenkauneutta. Hän kehotti minua katsomaan sitä eri näkökulmasta. Kummissani lähdin pois ja katsoin pisaroita. Aloin tajuta mitä lapsi tarkoitti. Sateenpisarat olivat kauniin näköisiä. Ne näyttivät erikseen muodoiltuilta. Sain siitä inspiraation kirjoittaa. Siitä lähtien katsoin muuallekkin kuin kännykkääni.

//Kirjaksi sattui Kirjavaras, jonka kirjoitti Markus Zusak.

Vastaus:

Jeij, hyvä että haaste on innostanut! Sellainen kysymys, että onko tarinan otsikko "Luonto näyttää kauneutensa joka päivä" vai onko tämä se ensimmäinen lause? Jos näin on, niin heittäisitkö tarinalle vielä jonkun otsikon? :)

- Varjolintu

Nimi: Tiitu

10.05.2018 22:38
Herttuan tytär

"Se on ohi, ja rauha on tullut."
Katselin vaivalloisesti isäni murjottua, veristä ruumista. Se tosiaan oli ohi: hänen petkutuksensa, valehtelunsa ja vuosia kestänyt sota, jonka seurauksena tuhannet olivat menettäneet henkensä.
En valita. Miksi valittaisin? Olin ensimmäinen, joka sai isäni, Yorkin herttua Falko Korintilaisen aikeet selville. Silti minä myöhästyin. Äitini oli jo mennyttä, mutta isän sentään tuhosin. Hän ei kaikkien petostensa jälkeen edes ollut kovin hyvä kasvattaja. Ylellisiä juhlia harva se päivä, arvovieraita joka lauantai ja ketunmetsästystä ja pooloa joka viikonloppu. Mutta jäikö hänellä aikaa minulle? Ei. Hän oli huolissaan viiden vuoden sodan tuloksesta. Jos hän olisi sodan voittanut, hänestä olisi tullut maan haltija. Mutta typerä kun hän on, hän lähti taistelemaan raa´alla voimalla. Tulos: tuhansai kuolleita, kuten esimerkiksi äitini, miljoonia loukkaantuneita tai kotinsajättäneitä ja häpeätahra suvulleni. Hyvä kun minua edes suostuttiin auttamaan, kun kuninkaan kätyri oli ensin yrittänyt kaivaa sydäntäni ulos.

Tiedän kuolevani kohta. En selviä hengissä tarpeeksi kauaa, jotta pystyisin kertomaan tarinani. Mutta yhden asian tiedän pystyväni sanomaan.

"Nyt, kun Yorkin petollinen herttua on lyöty, Englannista tulee vahvempi kuin koskaan."
Käperryn maahan makaamaan rakkaitteni ympärille, ja luon vielä viimeisen silmäyksen siihenastiseen elämääni.

//vastaan haasteeseen. Kirja nyt sattui olemaan Erin Hunterin Auringonlasku ;)

Nimi: Varjolintu

09.05.2018 18:08
Sukunsa viimeinen

”Miksi valehtelisimme?” hän sanoi.
Keksin kysymykseen sata vastausta alle sekunnissa ja olin jo avaamassa suuni, mutta Jalenin katse sai minut pysymään hiljaa.
”Niin, miksi?” Magnus puuttui puheeseen.
Hänen hiljainen äänensä jäi humisemaan korviini kymmeninä kuiskauksina; miksi, miksi, miksi, miksi…
”Lopeta”, ärähdin Magnukselle ja huitaisin kädelläni ilmaa, kuin hätistääkseni häiritsevästi surisevan kärpäsen.
Velho kohautti olkiaan, mutta äänet vaikenivat. Hazel ei ollut sanonut keskustelun aikana sanaakaan. Hänen kullanvärinen katseensa pyyhki vuoroin Jalenia, vuoroin Magnusta ja vuoroin minua.
”Elinor”, Jalenin äänessä kuului vaatimus.
”Sadannen kerran: miksi minä luottaisin teihin? Tai ylipäätään sinuun?” suuntasin sanani Jalenille.
”Ei sinun itse asiassa tarvikaan”, mies naurahti kuivasti. ”Sinä kuolet ilman meitä.”

Käännyin turhautuneena ympäri ja astelin ikkunan ääreen. No, tarkalleen ottaen turvallisen välimatkan päähän ikkunasta, sillä en halunnut kenenkään näkevän minua. Jalenin tarina oli alkanut alitajuisesti jo vaikuttaa käytökseeni, mutta minä en voinut huijata itseäni; olin ollut isäni kuolemasta saakka varovaisempi kuin koskaan aiemmin.
”Ei kuningas tapattaisi minua”, sanoin osittain itselleni.
Kuulin Jalenin ja Magnuksen tyrskähtävän.
”Älä viitsi”, Jalen sanoi. ”Olet typerä, jos et lähde meidän mukaamme.”

Käänsin päätäni ja loin mieheen niin jäisen katseen, kuin osasin. Jalen vastasi tuijotukseeni toinen kulma aavistuksen koholla, mutta pian hänellä alkoi olla vaikeuksia kohdata silmiäni. Huoneen lämpötila putosi muutamalla asteella, enkä lopettanut, ennen kuin Jalenin tumma katse siirtyi pois kasvoiltani. Hah, erävoitto.
”Näetkö?” Magnus sanoi. ”Sinusta voisi kouluttaa mahtavan noidan.”
En vastannut mitään. Magnus ei välttämättä ollut oikeassa, ja vaikka olisikin, sitä minä en myöntäisi ääneen.

”Noidat poltetaan roviolla”, sanoin hetken kuluttua.
”Sinut poltetaan roviolla, olit noita tai et”, Jalen siristi silmiään.
”Tarkalleen ottaen”, Magnus puuttui puheeseen, ”täällä ei ole poltettu ketään roviolla viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen.”
”Älä-” aloitin, mutta Hazel puuttui puheeseen ensimmäistä kertaa:
”Asia ei etene turhalla jankuttamisella! Aikaa on tuhlaantunut jo viisitoista minuuttia, ja minä tunnen, että sitä ei ole enää paljoa jäljellä.”
Hän käänsi kultaiset silmänsä minuun. Niillä näki suoraan sieluun asti.
”Elinor”, Hazel sanoi. ”Me lähdemme nyt, tulit sinä mukaan tai et.”

Oliko minulla muka valinnanvaraa?

//Haaste: aloita tarinasi lähimmän kirjan viimeisellä lauseella. Kirjaksi valikoitui Cassandra Claren Keskiyön valtiatar~

Nimi: Lukutoukka

08.05.2018 21:10
Lopeta

Lopeta tuijottamiseni. En sinua kaipaa.
Kuitenkin jatkat sitä loputtomiin. Käännän selkäni sinulle.
Katseesi kuitenkin yhäkin minua polttaa ja saatan tuntea
kyntesi. Lopeta tuo heti. En sinua kaipaa.

Lopeta haukkumiseni. Mene pois.
En sinua tarvitse. Miksi siis olet luonani?
Et kuitenkaan häivy, vaan yhäkin jatkat.
Tunnen kielesi minut halkaisevan.

Lopeta lyömiseni. Luitani on jo murtunut.
Mustelmia naamani täynnä on takiasi.
Miksi aina minua horjutat? Miksi minua vainoat?
Häivy pois. En sinua kaipaa.

Vaikka kuinka sinulle sanon, et minua kuuntele.
Kaikki toivo on kadonnut sinun takiasi. Pystyn
kuitenkin näkemään valon kaukana. Tajusin viimein miksi
sinä teet elämästäni tuskaa. Olet yksin eikä ystäviä sinulla ole.
Ei se ihme olekkaan, kun et osaa muuta kuin toisia haavoittaa.
Tartu käteeni, voin sinua johdattaa. Mutta lupaa minulle ensin,
että vielä joskus toimesi lopetat.

Nimi: Tiitu

03.05.2018 15:24
Hehku

Silmissäs rakkauden hehkun nään,
Kun suudelman mahtavan saan.
Siihen vastasin epäröimättä,
Koska sua rakastan vaan.
Ensisuudelman lumo suojaa meitä
Pahoilta katseilta.

Kun rakkaus hehkuu toisesta,
Se hehkuu myöskin sinusta.
Sitä et sammuta, sammuta.
Sitä et sammuta, sammuta.

Tästä lähti tulevaisuus yhteinen
Ikuinen sellainen.
Sun rakkaudessa kylpeä sain.
Ja myöskin sinä osasi sait.

Kun rakkaus hehkuu toisesta,
Se hehkuu myöskin sinusta.
Sitä et sammuta, sammuta.
Sitä et sammuta, sammuta.

Nyt kun aika on jättänyt
Meidät polulleen.
Sun kanssa vielä olla saan;
Ei lopu hehku.
Ei lopu hehku.
Hehku kestää ainiaan.

//tehtävä 2

Nimi: Oljenkorsi

28.04.2018 17:14
Lue minut

”Odotatko, että nosturi tulee, ja kauhaisee kaiken tuon pois nenäsi edestä?”
”Jotain sen tapaista.”
”Arvasin, kukapa ei niin haluaisi ajatella.”
Hän oli hetken hiljaa, sillä oli viisas.
”Mutta nyt”, hän tarttui käsivarteeni. Ei käteeni kuin rakastavainen, ei olkapäähäni kuin lohduttaja, vaan käsivarteeni kuin jokin todellinen, joka osoitti, että minäkin olin, ja puhui eläviä sanoja.
”Katso eteesi. Tuossa on kasa vaatteita. Alusvaatteita: stringejä, joihin viime yönä pukeuduit, ja jotka luultavasti muistuttavat siitä pojasta, jonka kanssa makasit. Kaikki kasassa, rypistyneinä. Mihin pukeudut huomenna, kun et pidä niistä yhdestäkään, koska ne ovat lojuneet lattialla, jonka poikki kuljet ilman sukkia haisevilla varpaillasi? Osa niistä haisee jo, ja ovat ties kuinka likaisia. Sano minulle, mitä tuosta laitat päällesi?”
”En mitään. Otan kaapista puhtaan, siellä niitä riittää.”
”Miksi otat mitään uutta, jos et pidä huolta edellisistäkään?”
Ei minulla ollut vastausta, tai oli, ehkä, mutta en sanonut mitään.
Hän ei huokaissut kuten kaikki edelliset, jotka olivat yrittäneet käydä tämän keskustelun kanssani saadakseen minut ymmärtämään ja toimimaan toisella tavalla. Sen sijaan hän oli kuin ei olisi huomannut masentunutta äänensävyäni, jonka halusin tehdä jopa luotaantyöntäväksi.
”Seuraava haaste: haavasi saattavat tulehtua. Toiseksi, et välttämättä viikon päästä halua kenenkään näkevän niitä, joten ne täytyy peittää ja suojata. Siitä pääsemme siihen, että tarvitset lääkettä ja hoitavia voiteita. Niihin tarvitset aikaa, et voi mennä työaikana hoitamaan asioita. Meidän täytyy siis merkata kalenteriisi aikaa, joka on varattu vain kaupungilla asioimiseen.”
”En halua nähdä ketään.”
”Valhe. Sinä haluat nähdä kaikki, mutta et halua kenenkään näkevän sinua.”
Kyynelet alkoivat vieriä.

Niin hän nousi ja vei käteni valkoisen lipaston luo.
”Koske. Siitä irtoaa pölykerros. Se on pyyhittävä. Tarvitset siihen pesuainetta, vettä ja kostean rätin. Mitäs muuta täällä on tehtävänä? No tietenkin, ruoka. Ruokaa täytyy laittaa, siihen tarvitaan myös aikaa. Huomaatko, että kaikki palaa ajankäyttöön? Kerro minulle, mitä teet ollessasi yksin?”
En halunnut puhua.
”Sanonko puolestasi, sillä tiedän jo?”
Viha alkoi nousta sisältäni. Käänsin pääni pois ja purin huulta. Leukani muoto osoitti loukkaantumiseni. Sitten se alkoi. Se, mikä oli jotain, mitä kukaan muu kuin hän ei olisi koskaan pystynyt tekemään.
”Sinä heräät töitä varten etuajassa jo ennen kello viittä. Tunnet iloa, pirteyttä ja toivoa, ja pomppaat saman tien sängystä, vaikka sinulle on vielä kylmä ja haluaisit levätä. Siivoat huoneesi, jotta se on viikon ajan siisti. Teet terveellisen aamupalan, syöt sen nopeasti nauttimatta. Kahvia keität niin paljon, ettei mitään järkeä. Lähdet töihin ahdistus sisälläsi, sillä pelkäät työpäivää. Pelkäät tekeväsi virheitä. Pelkäät arvostelua, nuhtelua. Työ sujuu hyvin, sillä teet kaiken kympin suorituksen arvoisesti. Lähdet kotiin ja suljettuasi oven sinut valtaa ristiriitainen halu olla yksin ja viettää aikaa ystävien kanssa. Haluaisit puhua ja haluaisit olla hiljaa. Ahdistus kaataa sinut, sinä alat itkeä. Panet television päälle, vaikket halua katsoa sieltä mitään. Kuuntelet musiikkia, vaikka vihaat sen kaupallisuutta ja pinnallisia sanoja. Käyt mielessäsi läpi kaikki ne asiat listana, jotka tiedät, että sinun pitäisi tehdä. Jätät illallisen väliin, sillä sinun ei tee mieli syödä. Alat itkeä, koska sinun on nälkä, muttet voi syödä. Avaat sipsipussin ja ahmit sen kokonaan. Itket, sillä näet painosi nousevan. Aamulla huomaat sen laskeneen. Mittaat itseäsi peilin edessä ja itket jälleen kerran. Takapuolesi ei kasva, koska et ole päiviin treenannut. Hyvinä päivinä teet kuntoiluohjelman joka päivä, ja näet tuloksia, koska annat kaikkesi. Otat kuvia itsestäsi, muttet laita niitä mihinkään, sillä et halua kenenkään näkevän sinua. Pidit profiilia kaikissa medioissa jonkun aikaa, kunnes aloit vertailla itseäsi muihin. Poistuit kaikkialta, ja nyt kadut sitä. Et kehtaa mennä niihin uudelleen, koska muut ihmettelisivät, miksi tulit takaisin. Et halua sinusta puhuttavan. Et halua olla puheenaihe. Et halua negatiivista huomiota, et halua mitään pahaa omalle kohdallesi. Yrität pelata peliä, jossa näytät, ettet olisi mukana, mutta pelaat voittoon yksin haavoittumatta, sillä et halua kenenkään satuttavan sinua enää koskaan. Yrität olla yksin, mutta et pysty olemaan yksin, koska tarvitset toisia ihmisiä. Tiedät sen. Koetat tasapainottaa tunteitasi tekemällä jotain yksittäistä, kuten sudokukirjaa, jota täytät joka ikinen päivä silloin, kun ei ole muuta pakollista tekemistä, ja lopetat sen täytön heti, kun kyllästys valtaa. Aika voi joskus olla pitkäkin. Hapuilet pitääksesi kiinni asioista, jotka yhä pitävät sinut täällä maailmassa. Viikonloput. Laittaudut kuin olisit menossa naimisiin, vaikka et ikipäivänä haluaisi sitoutua keneenkään. Huomiota virtaa ilman, että pyydät sitä keneltäkään, ja sinä todella tunnet eläväsi, kun sitä saat. Huomioijista parhaimman viet kotiin, tai lähdet hänen kotiinsa. Panet, kuin et tulisi koskaan keltään saamaan, ja aamulla käyttäydyt kuin et haluaisi nähdä enää ikinä, vaikka kotiin päästyäsi itket sitä, ettet tiedä, millaisen elämän olisit tuon pojan kanssa jakanut. Sinä haluat kaikki, muttet halua kenenkään rakastavan sinua. Puhut itsestäsi kuin olisit tyhmä, jotta kukaan ei rakastuisi älykkyyteesi, jottei se taas pelottaisi tyhmimpiä pois luotasi. Jottet taas kokisi sitä hetkeä, kun joku älykääpiö ei ymmärrä taitoasi koskettaa syvällisiä asioita. Tulet siis kotiin ja heität nuo seksiltä haisevat vaatteesi yltä, alat itkeä ja itket niin kauan, kunnes sinuun sattuu, mutta tiedätkö mitä? Sinä tulet itkemään niin kauan kun sydämesi itkee, ja se itkee niin kauan, kunnes rauhoitut ja annat todellisen rakkauden koskettaa sinua, ja se ei tapahdu niin, että pakenet tätä vaatekasaa, pölyistä hyllyä ja viilleltyä kättäsi aina johonkin uuteen! Tyttö, nyt mennään ja kovaa. Totuus rikkoo sinut palasiksi, koska olet tehnyt itsestäsi niin sotkun, sellaisen kaaoksen, että sinut on hajotettava jokaista piirtoa myöten, että tulisit siksi, kuka sinä todella olet, ja sinä olet rakastettu.”

Sanat mursivat olemukseni, ja hän katsoi minua suoraan silmiin. Näin valoa ja rakkautta, totuutta. Hän halasi minua lujaa, ei lempeästi ja huokaillen, vaan lujaa puristaen ja puuskutti hieman. Siinä olimme monta minuuttia, kunnes hiljaisuus tuntui jo liian hiljaiselta.
”Auta minua, en tiedä mistä aloittaa.”
Hän oli viisas ja odotti hetken.
”Mistä haluat aloittaa?”
”Haluaisin olla onnellinen.”
”Se viekin sitten paljon aikaa, sano minun sanoneen.”
”Tiedän, enkä ihan todella pysty siihen yksin. En yhteenkään askeleeseen pysty yksin.”
”Sen minäkin tiedän. Sidotaan ensin haavasi, ja sitten menet suihkuun.”
Nyökkäsin ja nousin ylös hakeakseni pyyhkeen ja sidetarpeet valmiiksi.
”Kuule, tiedät, että tämä vie paljon aikaa. Miten sinulla sitten on aikaa minua, jotain toista, varten?”
Hän hymyili ja tunsin itseni ihanan lapseksi.
”Minun huoneessani ei loju vaatekasaa, syön ajallaan, tunnen kehoni, pidän siitä huolta, käyn töissä, pidän vapaata, ja olen onnellinen. Minä olen jo kunnossa, sinä et.”

Side kädessäni annoin suihkuveden huuhtoa itseni yhtä puhtaaksi kuin hänen sanansa olivat minulle juuri äsken tehneet.

Nimi: Lukutoukka

20.04.2018 19:05
Vainoajani

Seuraat minua aina. Jos käännän sinulle selkäsi, tulet minua vastaan edestä. Miksi edes seuraat minua? Anna minun olla rauhassa. Mutta et anna. Joka ikinen päivä tulet minua vastaan ja alat horjuttamaan mieltäni, vaikka et edes pidä minusta.
Sinulla on usein mukanasi ystäväsi joka on melkein samanlainen kuin sinä. Te molemmat tulette aina luokseni ja alatte puhua turhista asioista. Jos avaan suuni te annatte minulle puukottavat sanat. Ne sanat ovat kaikista vahvimmat ja satuttamimmat. Nimensä mukaan puukottavat sanat iskevät sydämeensi. Itseluottamukseni petti. Luulin kaikkien vihaavan sinua. Luulin olevani typerä.
Miksi seuraatte minua? En tarvitse teitä. Etsikää joku muu uhriksenne. Älkää satuttako minua sanoillanne. Pyydän. Mutta ette te kuuntele minua. Vainoajaani eivät haittaa sanani.

Nimi: Tiitu

18.04.2018 20:45
Pienen pieni runo

Metsä äänellään neuvoo
oikean notkelman nousua.
Alku unohtuu usein,
nopeasti ihminen nyt toimii.

Ilta alkoi ihmetellä,
äkillisesti ilmoittaa alkunsa.
Aurinko onki illalla ainoat tähdet
taivaal` loistamaan.

//tehtävään 2.

Nimi: Tiitu

17.04.2018 16:19
(Tämä on nyt koulussa kirjoittamani mielipidekirjoitus, joten se ei ole niin vapaamuotoinen kuin mikä senparhaimmillaan olisi ja teksti voi vaikuttaa hieman lapselliselta)

Virtuaalikoiraharrastajien määrä nousuun

Tuntuuko kivalta, kun harrastamassa kanssasi on vain muutama henkilö? Ei minustakaan. Siksi haluaisin viralliselle puolelle lisää innokkaita kennelinpitäjiä.
Jos emme opi arvostamaan muiden harrastuksia, miksi harrastamme itse? Yksi hyvä keino arvostuksen kasvamiseen on kokeilla harrastusta itse, jotta ymmärtäisi sen paremmin. Virtuaalikoiraharrastajia ei ainakaan haittaisi, vaikka saisimme lisää väkeä. Muuten emme pystyisi järjestämään tarpeeksi kilpailuja koirillemme. Esimerkiksi agilitystarttia ei voida järjestää, jos osallistujia ei ole vähintään kolme. Monet myös peruvat kisan, jos osallistujia on vain yhdestä kahteen. Puhumattakaan näyttelyistä: et saa tuomaroivat omaa koiraasi. Mutta jos ei ole yhtään näyttelytuomaria, joka haluaisi kyseisen rodun tuomaroivat, luovutatko tulosten saamisten suhteen? Tämä on vasta ensimmäinen syy.
Toisena syynä mainitsen vaikeuden jalostaa tiettyjä rotuja sitten, kun olet edennyt hyvään vaiheeseen. Jos haluaa välttää sukusiitosta, tarvitsee uusia koiria uusista suvuista. Bordercolliella tähän ongelmaan on vielä matkaa, mutta esimerkiksi tiibetinspanielilla tämä ongelma on käsillä. Ja jos uusia harrastajia ei ole tulossa viralliselle puolelle, minkä tahansa rodun kanssa päätyy umpikujaan.
Tärkein pointti kuitenkin on, että jos sama tahti jatkuu, pelkään, että harrastus kuihtuu. Syyksi laittaisin tällä hetkellä sen, että jos kilpailuttamisesta ja jalostamisesta tulee liki mahdotonta, into lopahtaa ja harrastus jää taka-alalle vaipuneet lopulta unholaan. Mutta lopuksi haluaisin vielä selventää, miksi mainitsen usein virallisen puolen. Syy on se, että on virtuaalikoiraharrastajia jotka kisauttavat koiriaan kilpailuissa, joissa edetään luokasta luokkaan ja niitä, jotka eivät ikinä koiriaan kisauta. Jälkimmäistä kutsutaan epäviralliseksi puoleksi ja siihen kuuluvat lähes kaikki hoitokennelit. Mutta jos kiinnostuit, ota yhteyttä!

//jätäthän suluissa olevan tekstin ”varsinaiseen” julkaisuun omille sivuilleni, kiitos?

Oxygen Chrome - Pencil
©2018 Horizon - suntuubi.com